keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Meduusojen lähtö

Valo Virtaa

Saimme osallistua Jyväskylän vuotuiseen Valon Kaupunki -tapahtumaan tekemällä Tourujoen rannalle ryhmissä taideteoksia. Niiden tuli olla vesieläimiä ja ainakin metrin kokoluokkaa. Lisäksi valon tuli olla niiden oleellinen elementti. Muuten kädet olivat melko vapaat.

Ajatuksia

Lähdimme kolmen hengen ryhmässä suunnittelemaan erilaisia vaihtoehtoja ja ihastuimme ajatukseen parvesta. Lähes jokainen muu ryhmä teki yksittäisen, ison olennon, joten parvi olisi mukavaa vaihtelua töiden joukossa. Toivoimme saavamme veden alle pelkistetyn, hohtavan kalaparven tai jotakin muuta sen kaltaista, mutta valo ja vedenalaisuus oli liian vaikeaa yhdistää.
Päädyimme helpompaan mutta yhtä ihanaan ratkaisuun meduusaparvesta. Mietimme, onko se sekava rykelmä, nauha vai kenties porttimainen asetelma polulla kulkevien katselijoiden yli. Päätimme, että teemme nyt nauhan ja mietimme sen sijoittelun paremmin myöhemmin. Portti oli kuitenkin kiehtovin ajatus. Totesimme, että hyvä ratkaisu olisi valaista meduusarivistö jouluvaloilla.
Kävin paikan päällä miettimässä mahdollisen sijainnin.


Työtä

Aloitimme metallisesta rungosta. Irroitimme vanhoista lampunvarjostimista renkaita meduusojen ruumiin alaosaan ja väänsimme pienempiä rautalangasta yläosaan. Sitten leikkasimme ja väänsimme kaareviksi rautalanganpätkiä, joilla kiinnitimme renkaat toisiinsa, niin että lopputulos muistutti lampunvarjostimen luurankoa tai sienen lakkia. Tai meduusaa.
Koko projektin tuskallisin osuus oli varmaan tämä vaihe, koska lampunvarjostimesta otetut osat olivat liimassa ja maalissa ja ne täytyi hioa puhtaiksi hitsattavista kohdista. Opin kuitenkin käyttämään pistehitsiä, mikä puolestaan oli aika mukavaa.

Metalliosan jälkeen vaihdoimme kankaaseen. Leikkasimme, venytimme, ompelimme ja kuumaliimasimme meduusoille ihon. Peitimme ne pohjasta, jotteivät jouluvalot meduusojen sisältä näkyisi alhaalta päin. Päälle laitoimme toista kangasta, joka oli, toisin kuin alapuolinen, venyvää, niin että se toimi hyvin kaarevalla pinnalla.
Meduusojen maalausta. Taustalla näkyy toisen ryhmän projektia.
Metallin ja kankaan jälkeen pääsimme akryylimaaleihin. Niillä lotraaminen oli työn paras osuus. Meduusoista tuli kolmen maalarin jäljiltä ihanan erilaisia keskenään ja oikeastaan hämmennyin niiden kauneudesta, kun ne lepäsivät pöydällä ja loistivat jo ilman valaistustakin. Valkoisenakin pöydän peittävä meduusaparvi oli näyttänyt kauniilta, vaikka muistuttikin vielä lähinnä lampunvarjostinten kokoontumista.

Maalausaiheen jälkeen kiinnitimme meduusoille lonkeroita. Leikkasimme spiraaleja rakennusmuovista ja kiinnitimme ne kuumaliimalla valokuidunpätkien kanssa meduusoihin. Innostuin työstä entistä enemmän. Nyt viimeistään varjostimista oli tullut meduusoja.

Viimeinen vaihe ennen paikan päälle siirtymistä oli valojen asettaminen. Jokainen meduusa sai kokonsa mukaan jouluvalonauhasta 1-3 lamppua masuunsa, ja väliin jäävät teippasimme piiloon.

Metsään

Työ lähti joenrantaan, jossa totesimme pitkän pohdinnan jälkeen että valitsemani paikka ei kelpaa. Löysimme paremman ja meduusat sidottiin puuhun niin, että osa leijui veden yllä. Todella hyvä sijainti! Puukin oli itsessään jo todella vaikuttava.

Rinnalleen työ sai kyltin, jossa kerrottiin, kuinka meduusat tarvitsevat suolavettä ja lentävät siksi pois joesta kohti parempaa asuinpaikkaa. Teoksen nimeksi tuli Lähtö.
Meduusat kiinnitetty. Päivänvalossa otettu kuva ei tietenkään kerro koko totuutta.


Arviointini

Pidin työn tekemisestä, vaikka suunnitteluvaiheessa innostus olikin hakusessa. Ehkä siinä olisi auttanut, jos olisin selkeämmin tajunnut, millaista tapahtumaa varten työtä nyt tehdään ja mikä sen rooli siellä on.
 
Jos yritän keksiä jotakin moittimista, niin minua vähän häiritsivät meduusojen välissä leijuvat mustat klöntit, jotka piilottivat ei-toivottuja valonlähteitä. Muuten olen hyvällä mielellä työstä ja ihmettelen, kuinka onnistunut se oikeastaan oli. Mutta pois se minusta, että olisin syypää siihen, ryhmätyössä!

Meillä oli toimiva kolmikko, jonka näkemykset työstä kohtasivat toisensa hyvin. Liikaa laiskottelua ei mielestäni ollut, vaikka turhanpäiväistä hengailuakin paikoittain esiintyi. Syy oli välillä esimerkiksi materiaalin odottelussa.

Mainittavan ihanaa työn tekemisessä oli myös sen monipuolisuus: Metallia, hiomista, kangasta, maalaamista, liimaamista, kirjoittamista, jouluvaloja, opettajanmetsästystä ja puussa kiipeilemistä. Aika laajaa.

Kolmas paras asia oli lopputulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti