maanantai 10. huhtikuuta 2017

Verhoilua

Olin työssäoppimassa verhoiluyrityksessä. Paikka oli todella hyvä, sillä opin juuri sellaisia asioita, joita en olisi koulussa oppinut, ja joka meni yli puualan osaamisen.

Näyttö

Päätimme, että verhoilen kaksi identtistä tuolia, joista toinen on harjoitus ja toinen itse opinnäyttö.
Tuoli, jonka selkänoja on rikki, on harjoittelua varten, koska sitä ei vielä voi korjata.


Tein tuoleja pitkälti rinnan, kirjoittamani suunnitelman mukaan. Ensin tein työvaiheen tai useamman harjoitustuolilla työnantajan ohjeistuksen mukaan, jos se oli tarpeen. Sen jälkeen tein samat työvaiheet näyttötuolilla itsenäisesti.

Suunnitelma, johon kirjoitin ylös työn etenemistäkin.

Purkaminen ja luuranko

Suunnitelman ensimmäinen vaihe kuuluu:
"Niittien purkaminen, kankaiden, vaahtomuovin ja pohjavöiden irrotus."

Niittien irti kampeamista.



Sisältä löytyvä pohjavyö.
Tein tämän harjoitustuolille ja huomasin, kuinka kummallinen sisältö tuolissa oli. Sen vaahtomuovin alla oli rapistuneet pohjavyöt, jotka olivat alunperin olleet joustavia. Tämä on moderni ratkaisu, jonka päälle siis kuuluu laittaa vaahtomuovipehmuste.

 Kuitenkin tuolin pohjasta löytyi toinen asetelma:
vanhanaikaiset, joustamattomat pohjavyöt. Näiden päälle kuuluu koota perinteisesti ensin jousitus ja sitten pehmustus yleensä meriheinää käyttäen. Jousia ja meriheinää ei löytynyt, joten oletan, että tuolit on kunnostettu kertaalleen, jolloin sisukset on uusittu moderniksi jättäen vanha pohjavyö paikalleen.
Pohjavöiden välissä oli hupaisa, täysin turha, retkipatjaa muistuttava pehmustus.

Purin kaiken muun, paitsi käsinojien sisemmän palan pehmustetta.

Purkaessa liimasin myös paikalleen irti lähtevän käsinojan.

Suunnitelman seuraava vaihe oli kiinnittää uusi pohjavyö, pohjakangas ja pehmusteet, kun irronnut käsinoja oli liimattu.
Harkkatuolin pehmusteet kunnossa.

Tein tämän saman tien harjoitustuoliin, ja sen jälkeen aloitin samat vaiheet näyttötuolin kanssa. Myös tässä tuolissa saman puolen käsinoja oli osittain irrallaan. Sitä ei kuitenkaan saanut täysin irti, joten jouduin liimaamaan sen aika kömpelösti.

Kokeilimme, voisiko vanhan vaahtomuovin hyödyntää, mutta se oli liian painunut edestä.
Toisen tuolin purkamishommia.

Mitä kaikkea tarvitsi niittien ja koristenaulojen irroittamiseen, ja paljonko niitä loppujen lopuksi tuolista irtosi.

Kiinnitin siis tuoleihin uuden pohjavyön. Se niitattiin kiinni ja kiristettiin tarkoitukseen sopivalla työkalulla, niin kireälle, että se soi.

Mittasin tasaisin välein kohdat, joihin vyö niitataan.
Kiristystyökalu kammetaan vaakatasoon ja niitataan vyö kiinni.

Pohjakangas niitattiin vyön päälle. Siinä on tärkeää huomioida, että kangasta ei saa kiristää, sillä sen täytyy antaa periksi pohjavyön joustaessa.
Kankaaseen liimataan vaahtomuovi.

Liimasin pohjakankaan päälle kaksi 3 cm:n vaahtomuovia. Tämä tehtiin kahdesta palasta, koska alkuperäinen aikomus oli käyttää vanhaa vaahtomuovia ja sen alla yhtä kolmen sentin palaa. Idean hylkäämisen jälkeen oli viisaampaa leikata useampi ohut pala, kuin heittää leikattu pois uuden, paksumman vaahtomuovin tieltä, varsinkin, kun juuri kuuden sentin vaahtomuovia ei ollut käsillä.

 
Ylemmän vaahtomuovin taitos.
 Päällimmäinen vaahtomuovi taitettiin ja liimattiin alempaan niin, että reunoista tuli kauniin kaarevat. Tämän jälkeen päälle leikattiin sopiva pala vanua suojaamaan kangasta, että vaahtomuovi ei kuluttaisi sitä ajan kuluessa rikki.
Niittasin käsinojiinkin vaahtomuovin palan ja liimasin vanun kevyesti. Näin kumpikin tuoli oli tehty sisälmysten osalta lähes valmiiksi.
Kummankin tuolin sisältö on valmis.

Jouduin kuitenkin liimailemaan myöhemmin vaahtomuoveja uudelleen, sillä olin testannut tässä työvaiheessa uutta sprayliimaa, joka osoittautui niin huonoksi, että vaahtomuovi lähti irtoilemaan. Onneksi vanu ja kangas peittävät suttuisen liimausjäljen, eikä sillä ole käytännössä väliä.
Tuolin sisäosan viimeinen työvaihe oli niitata vaahtomuovi reunoista kiinni tuoliin. Tämä ei ollut suunnitelmissa, mutta huomasimme, että vaahtomuovi pömpötti ikävästi. Kangas itsessään ei ollut tarpeeksi vahvaa pakottamaan vaahtomuovia muotoonsa, joten totesimme niitit tarpeellisiksi. Tämän jälkeen pääsin ottamaan selvää, millainen kangas tuoleihin tulisi.

Kangas

Kuviollisen kankaan ensimmäinen haaste ovat yllättäen kuviot.
Kangas ja tuolit olivat onneksi juuri sopivan kokoisia, että pystyimme leikkaamaan rullasta vierekkäiset palat niin, että kuviot ovat tuoleissa samanlaiset. Käsinojien kanssa olikin enemmän pohdittavaa: tehdäkö tuoleista identtiset myös käsinojien kuvion osalta, ja siten tuhota jäljelle jäänyt kangas leikkelemällä siihen hajanaisia reikiä? Ei, etsimme kankaasta kuviot niin, että sitä kului vähemmän, ja tuolien käsinojista tuli erilaiset. Toki koetimme valita kankaasta samankaltaiset kuviot.
Käsinoja kiinni niitattuna.



Toisen tuolin käsinojat.

Ylimääräisen kankaan voi leikata pois huoleti. Päälle liimataan vielä koristenauha, joten rispaantumista ei tarvitse pelätä.Seuraava askel on suunnitella, miten istuimen kankaan kuvio asetellaan. Leikkasin paloista sen verran liian isot, että ne pystyi asettelemaan parilla tapaa. Näin pystyi valitsemaan paremman.
Kankaan asettelun suunnittelua ja kaksi vaihtoehtoa.
Kangasta on lähdetty niittaamaan.
Kun asettelu oli valmis, niittasin kankaan kiinni ensin edestä, takaa ja sivuilta. Kulmat muodostivat tuskallisen haasteen, ja siinä vaiheessa olin hyvin iloinen, että tuoleja oli kaksi. Kahlasimme harjoitustuolin kulmanniittauksen läpi työnantajan kanssa, ja toisella kertaa pystyin siihen yksinkin.
Ensin kankaaseen leikataan sopiva viilto. Sen tarkoitus ei ole olla liian syvä, joten sitä leikataan pikkuhiljaa testaillen.

Kangas kiskotaan tuolin jalkaa myöden kireäksi, ja jos muoto ei asetu, viiltoa voidaan syventää.

Kangas on asettunut jalkaa vasten.

Kiinni niittaaminen, muutama purkaminen ja uudelleenniittaus.
Etujalat eivät olleet mikään ongelma, mutta taakse kankaaseen tuli erilainen, kahtia jakautuva viilto. Asettuminen tuntui mahdottomalta ja kangas tuntui loppuvan kesken. Monessa kohtaa sen reuna tuli melkein näkyviin ja vaati liimaa, ettei se lähde ajan myötä purkamaan niin, että ilmestyy näkyviin. Totesimme, että suunniteltu reunan koristenauha olisi viisasta liimata kulkemaan katkeamatta tuolin jalkojen ylitse niin, että se suojelisi tätä osaa kankaasta purkamiselta ja peittäisi pienet rypyt, joita emme saaneet asettumaan. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut, että nauha kulkisi vain alareunassa, kuten se oli aiemmin kulkenut.
Vaikka kulmien kanssa oli ongelmia, sain niitattua kankaan muuten hyvin. Siitä tuli oikein napakka ja sain kiristettyä kankaan hyvin niin, että kuvio on kummassakin tuolissa samanlainen.
Vihdoin kangas on niitattu kelvollisesti ja ylimääräiset osat voi leikata pois.
Tuolit koristenauhaa vailla.
Kankaan kiinnityksen ohessa putsasin tuolin puuosista muutaman tuherruksen. Pintakäsittely ei kuulunut tähän työhön, joten muuta en puuosille tehnyt, vaikka ne ovatkin jokseenkin kärsineet.

Koristenauha ja tuolin pohja

Lähdin kiinnittämään koristenauhaa kuumaliimalla kankaan reunaan. Tämä oli mukava ja todella helppo vaihe, eikä lopputuloskaan ollut huono. Liimattu nauha kaunisti, peitti niitit ja pienet rypyt reunoilla, ja piilotti rispaantuvat ja purkavat niitatun kankaan reunat.
Nauha kulkee jalkojen ylitse peittäen ja vahvistaen keskinkertaisesti asettunutta kankaan reunaa.

Tuoli kierretään yhtenäisellä palalla koko matkalta. Kulman kohdalla nauha taitetaan.

Käsinojissa ei taiteltu nauhaa kulmien kohdalla, vaan se muotoiltiin asettumaan nätisti. Kuvassa näkyy hyvin saumakohta.

Nauhojen liimaamisen jälkeen tuoleista puuttui enää pohjakangas.
Ilman pohjakangasta tuolin sisäosien rakenne on nähtävissä.
Pohjakankaan merkitys on lähinnä esteettinen modernissa tuolissa, mutta se juontaa juurensa perinteisestä verhoilusta. Joissakin tuoleissa sisälmykset alkavat hapertua ja pohjakangas estää niiden putoamisen lattialle.

Tässä työssä tuolin pohjan rakenne oli sen verran siisti, että olisin mielelläni jättänyt sen näkyville. Kuitenkin tuolissa oli syvälle uponneita niittejä, joita ei saanut irti enää. Kiinnitin pohjakankaan siis lähinnä peittämään vanhat niitit. Sääli, että kaunis pohja piilotettiin samalla.
Pohjakankaalla vai ilman?
Lopuksi tein vielä pienen, ylimääräisen pintakäsittelyoperaation. Tuolien pinnat oli yritetty saada näyttämään ikään kuin kuluneilta, mutta työ oli tehty huolimattomasti. Yksi tuolin sivu oli jopa unohdettu käsitellä. Minä siis hioin siitä hiomapaperilla ja teräsvillalla samanlaisen kuin muista tuolin osista.

Tuolin sivu on jäänyt käsittelemättä loppuun.
Käsitelty sivu.

Valmis

Valmis.
Harjoitustuolista jäi selkänoja keskeneräiseksi, koska materiaalia ei vielä ole saatu tilattua ja toimintasuunnitelma on vähän hakusessa. Se jää ihan oikeille työntekijöille.

Olen tuoleihin tyytyväinen, mutta jotkin asiat eivät ihan sujuneet. 
Isoimpana miinuksena näen kankaan kiinnityksen tuolin jalkojen kohdalla. Koristenauha täytyi toteuttaa epätäydellisyyksiä peittäväksi, koska en osannut asetella ja leikata kulmia kovin hyvin varsinkaan takana. Toisaalta se oli oikeasti haastavaa, joten tietenkin on ymmärrettävää, että ei ensimmäisillä neljällä kerralla sujunut, ja kuitenkin nauhan asettelun jälkeen istuinosa näyttää hyvältä.
Koristenauhaa peittämässä kulmien epätäydellisyyttä.

Hyvä puoli kankaassa on, että siitä tuli oikein napakka.
Pidän myös paljon koristenauhasta. Sain sen suhteellisen siististi liimattua. Sitäpaitsi se oli hauskaa.
Tuolien käsinojat eivät ole samanlaiset.

Mitä tulee sisäiseen kauneuteen, aloitan kehumalla pohjavyötä: sen kiristys ja niittaus sujui hyvin. Vaahtomuovissa oli huonon liiman ongelma, enkä ehkä antanut liiman kuivua tarpeeksi joka välissä, ennen kuin laitoin palat vastakkain. Toisaalta se ei vaikuttanut lopputulokseen.
Tuoleista tuli aikasta hauskat.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Hyllykkö

Tarkoituksena

oli opetella käyttämään monikaraporakonetta, joten hyllykön tekeminen oli luonnollinen oletus. Hyllyt on helppo kiinnittää tapeilla, johon tarvitsee monikaraa.

Suunnittelin

pari vaihtoehtoa. Ajattelin tehdä itselleni hyllykön eteiseen kengille ja pikkutavaroille. Toinen vaihtoehto oli kysyä, jos joku lähipiiristäni tarvitsisi jotakin.
Siskoni ehdotti, että tekisin hänen lapsilleen askarteluhyllyn, ja tykästyin ideaan. Siihen saisi vähän jännääkin, kun tekisin kaltevan hyllyn papereille.
Suunnitelmani oli vähän suttuinen, mutta yllättävää kyllä, se pysyi samanlaisena loppuun asti.
Mietin pitkään, raaskinko tehdä hyllykön saarnista vai tyydynkö johonkin halvempaan. Saarni kuitenkin voitti, ja hyvä niin.

Aloitin työskentelyn

liimalevyllä. Se oli suurin osa koko projektia, ja vei paljon aikaa, kun mietiskelin pitkään jokaisen riman sijaintia levyissä. Tässä vaiheessa huomasin viimeistään, kuinka hyvä valinta saarni oli!








Kuviointien huolellinen miettiminen oli ehdottomasti työskentelyn kohokohta. Niin rauhoittavaa! Lopputuloskin on niin suloisen kaunis. Ihanaa, miten erilaisia liimalevyistä tuli keskenään.

Sitten tietenkin höyläsin levyistä tasapaksut. Tässä muodostui ongelma, kun pienimmät levyt olivat koneelle liian pieniä, ja höylätessä niihin ilmaantui epätasaisuuksia. Syötin ne sitten koneeseen kulma edellä, jolloin ne olivat juuri tarpeeksi pitkiä, mutta epätasaisuudet oli hyvin vaikea saada pois enää. Vielä hiomisvaiheessakin löytyi joitakin jälkiä tästä.
Omaa typeryyttähän se oli, kun palat olisi voinut liimata vaikka yhteen sivua pitkin kulkevalla rimalla, niin että olisivat käyneet yhdestä palasta. Minäpä en osannut ajatella niin hienosti.

Liimalevyjen jälkeen

oli monikaran vuoro, työn surkein osuus.
Kone kun on jo iäkäs, eikä sen mielipiteisiin esimerkiksi suorakulmasta voi luottaa. Poraus oli aikamoista sähläämistä, kun testiporailin ja pistelin testijälkiä poranterillä joka välissä, sekä mittailin silmällä ja käsin kaiken. Olin yllättynyt kokoamisvaiheessa, kun reiät olivat kuin olivatkin oikeissa kohdissa.
Vinon hyllyn kohdalla porasin reiät pylväsporakoneella sivuseiniin käyttäen apuna kohdistustappeja.

Jyrsin hyllykön pitkiin seiniin urat vaneria varten ja leikkasin sirkkelillä sopivan palan vanerista. Hioin sen vielä, ja onneksi hioinkin kunnolla! Se olisi pilannut täysin muuten niin onnistuneen hyllyn, kun vaneri saarnihyllykön takalevynä on muutenkin hieman laimentava ratkaisu.
Vanerin kuvio kuitenkin sopi saarnin kanssa, eikä minua haittaa, etten tehnyt neljän millin saarnilevyä enää tässä vaiheessa!

Liimaus oli myös aika haaste, johon tuhraantui tuhottomasti aikaa. Tappeja kului kaappiin noin 110 kappaletta ja niiden liimaaminen tarvitsi perinpohjaista pohdiskelua, kun kerralla projektia ei mitenkään olisi ehtinyt toteuttaa. Aloitin siis tappien liimaamisesta sivuseiniin ja sitten keskiosan pikkulokerikoista. Loput saatiin sitten yhdellä kertaa liimattua ja laitettua nättiin puristimeen ilman varsinaisia ongelmia.

Myös liiman kanssa oli ongelma. Normaali puuliima ei olisi niin pitävää, ja olisi sääli huomata sen joskus pettävän. Se tarvitsisi puristuksen liimatessa, mutta sivuseinien tapituksessa puristus ei ollut mahdollista. Liimasin siis osan tapeista epoksilla, mikä oli siitä erittäin hyvä, että sain mahdollisuuden tutustua kyseiseen liimaan.

Vielä yksi haaste täytyy nostaa esille:
Porakoneella tehdyt reiät.
Olivat löysiä, vaikka käytin terää, joka tuli sopivan kokoisten puutappien ja kohdistustappien kanssa samassa pakkauksessa. Tämän takia osa epoksaamistani puutapeista oli hieman vinossa, ja testikokoamisen yhteydessä sain hioa niitä, että osuvat hyllykön reikiin.
Loppujen lopuksi tälläisestä sähläämisestä selvittiin ilman peruuttamatonta vahinkoa, ja hyllyköstä tuli oikein mukiinmenevä.
Liimattu hylly viimeistelyhiontaa odottelemassa.


Käsittelin hyllyn vernissalla, jolloin se sai ihanan, elävän pinnan, eikä saarnin luontainen, ihana luksuspuun väri muuttunut liikaa. Tässä vaiheessa tuli vielä pieni mutka matkaan, kun ahtaassa maalaustilassa huomasin eräänä kouluaamuna hyllykkööni roiskuneen maalia jostakin toisesta projektista. Mikä onni että olin lotrannut siinä vaiheessa vernissalla jo sen verran, että maali ei imeytynyt, vaan sen sai vielä hinkattua pois talouspaperilla. Vain pari pientä, hyvin huomaamatonta pistettä jäi jäljelle.

Pintakäsittely menossa.

Viimeinen vastoinkäyminen, jonka selvitin talouspaperilla ja kärsivällisyydellä.


Lopputulos

on ihana askarteluhylly lastenhuoneessa.


Olen hyvin tyytyväinen varsinkin liimalevyihin.

Vaneri sopii yllättävän hyvin kokonaisuuteen.
Omistajatkin taitavat pitää lopputuloksesta.
Ainoa todella häiritsevä asia on, etten huomannut tehdä väliseinistä sen verran lyhempiä kuin hyllyt, että mittausepätarkkuutta ja puun elämistä ei huomaisi.


Itse asiassa muuallakin olisi voinut olla suurempi syvennys hyllyjen ja seinien välillä.