perjantai 6. tammikuuta 2017

Työpöytä


Suunnittelu

Saimme tehdä pöydän. Mietin vähän ruokapöytää mutta päädyin työpöytään. Sain kyllä tuhlattua aikaa pohdiskeluun!
Suunnittelin monta hauskaa toteuttamiskelvotonta pöytää.

Prosessi

Pöytä alkoi mittailun ja miettimisen jälkeen jaloista. Sirkkelöin ja höyläilin niistä sopivan kokoiset ja tein niihin värinätaltalla lovet tappiliitosta varten. Toiselle sivulle tuli jyrsimellä kolot lohenpyrstöliitosta varten ja samassa yhteydessä tein myös itse pyrstöt sarjaan.
Ajatus oli siis, että sarjan pitemmät sivut olisi liitetty jalkoihin lohenpyrstöin niin, että niitä ei liimattaisi kiinni, vaan ne olisivat irrotettavissa. Halusin tehdä purettavan pöydän, että sen saisi vaikka muuttaessa vähän pienempään tilaan.
Lohenpyrstöjä valmiina.
Seuraava vaihe oli sarjan lyhempien sivujen tekeminen. Niihin täytyi tehdä mahtavalla ja vaarallisella alajyrsimellä tapit jalkoihin kiinnittämistä varten.
Jyrsin jätti tappiin ihanan karvareunuksen, joka piti valitettavasti hioa pois.

Liitoksen kumpikin pää valmiina.
Jalkojen ja sarjan tekemisen jälkeen vuorossa oli pöytälevy. Sen tekemisessä oli omat haasteensa.
Välillä projekti eteni hienosti, höm, liimailemalla pannunalusia edellisen glögiprojektin ylijäämästä.

Halusin väriä pöytään ja glögilasinaluset antoivat ajatuksen väriviiluista. Niinpä päätin liimata niitä liimalevyyn mukaan. Tämä tarkoitti liimailun työlääntymistä ja jouduin liimaamaan pöytälevyn hyvin pienissä osissa. Sinänsä tämä ei ollut ongelma.
Osissa liimaus.
Hankaluuksia syntyi siitä, että väriviilut eivät olleet samanlevyisiä (35mm) puun kanssa, joten liimaaminen oli vaikeampaa.

Viilut nousivat ulos tasosta ja vaativat puristamisen avuksi puukapuloita. Ne myös hankaloittivat puiden liimautumista tasaiseksi levyksi. Olisi ollut viisasta jättää puut leveämmiksi, niin ettei olisi tarvinnut jännittää, riittääkö niissä höyläysvaraa tasoittaessa kantta. Riitti. Juuri ja juuri.

Puukapulat puristuksen apuna. Loppusuoralla.

Olin huolimaton. En kiristänyt halkaisusirkkelin vastetta kunnolla paikoilleen. Sen takia se valui taaksepäin ja osasta liimalevyn puista tuli vinoja ja liian leveitä. Se ei sinänsä haitannut, ongelman voi höylätä pois, mutta tuhlasin puuta hyvin typerästi. Pöytälevy kapeni, koska en halunnut korkata uutta lautaa parin sentin takia. Valitsin toisen vaihtoehdon: lyhensin sarjoja ja tein uudelleen tapit liitoksiin.

Myös pöytälevyn pituus muuttui: epätasaisen liimauksen takia minun olisi pitänyt hioa levystä turhan kapea saadakseni sen tasaiseksi. Ongelmakohdat olivat kuitenkin reunoilla, joten pöytälevyn lyhentäminen oli vaihtoehto.
Lisäksi pari lohenpyrstöliitosta oli hieman liian löysiä, joten halusin tehdä uudet. Totesin myös, että pöydän lyhentyminen toisessa suunnassa tekisi siitä hassun pitkulan, jos en toistakin suuntaa lyhentäisi. Siispä pitemmät sarjat menettivät myös paloja itsestään.
Pöydän kannen kiinnitys sarjaan.
Tämän jälkeen tein palaset ja lovet pöytälevyn kiinnittämiseksi sarjan pitkiin sivuihin. Palat työntyvät sarjan loviin ja ruuvataan kiinni levyyn.
Koska pöytälevy oli valmis, pintakäsittelin sitä Danish Oililla muun tekemisen lomassa.
Pöytälevy pintakäsittelyn kohteena.
Enää täytyi sahaista jaloista sopivan korkuiset, liimata tappiliitokset, pintakäsitellä pöytä ja koota se loppuun. Tässä vaiheessa takaisku tuntui takaiskulta, varsinkin kun se johtui niin suuresta, typerästä huolimattomuudesta.
Lyhensin nimittäin yhtä pöydän jalkaa väärästä päästä. Miten sokeaa.
Hups.
Tein uuden jalan hyvin vihaisena itselleni.
Siitä ei tullut ollenkaan niin hyvä, tappiliitoksen reikä tuli väärään kohtaan ja aiheutti sähläämistä liimatessa jalkoja ja sarjaa yhteen, kun jouduin suurentamaan reikää ja liimaamaan apupalan tappiin.
Ongelmat eivät jalan kanssa loppuneet. Pintakäsittelyhuoneessa se sai haaverin ja liitos irtosi osittain. Onni onnettomuudessa, että juuri tämän jalan kanssa oli ollut vaikeuksia niin, että se oli liimaantunut huonosti ja sain liitoksen vielä irti ja uudelleen liimattua.
Puristuksessa.
Välillä piti testailla 
No niin. Liitokset on liimattu ja kolmen pintakäsittelykerran jälkeen pöytä pitää enää koota.
Reiät ruuveja varten. Pöytään myös.

Valmis pöytä

Se on kaunis. Viilut toimivat todella hyvin ja onnistuin asettelemaan ne sopivasti. Öljytty koivu reagoi kauniisti valoon, pinta kutsuu silittämään. Muutama asia on tietenkin typerästi.
Ensinnäkin mietin sitä, että ehkä olisi kannattanut tehdä lohenpyrstöistä kiilamaiset, jotta ajan kuluessa liitos ei löystyisi. Pyrstöt olisi voinut muutenkin toteuttaa hyvin eri lailla.
Toinen huomioni oli yksi huonosti liimattu kohta pöytälevyssä ja kolmas oli se, että olin suunnitellut pöytälevyn reunan juuri siihen, missä jalat ovat, niin, että se ei tule yhtään yli. Mittausepätarkkuuden ja puun elämisen takia tämä raja ei kuitenkaan ikinä osu täysin kohdalleen, vaan jalat ovat joissain kohdissa ulkona pöytälevyn pituudesta. Se on kuitenkin niin pientä, että pöydän ollessa käytössä se ei häiritse minua. Suurin tekijä on tällöin pöydän kaunis pinta ja viilut.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Boksi

Idea

Tehtävänanto oli laatikko. Tarkoitus oli pääasiassa opetella tekemään lohenpyrstö- eli sinkkaliitos käsin. Aloitin harjoitusliitoksen tekemisellä ja sen onnistuttua etenin varsinaiseen työhön.

Suunnittelu

 Halusin tehdä laatikon maaleilleni ja askartelutarvikkeilleni. Suunnittelin koon sen mukaan ja ajattelin laittaa sisälle pari väliseinää. Tämä idea putosi loppuvaiheessa pois, koska minulla on sopivan kokoisia koreja, joita voin käyttää sisätilojen jakamiseen. Materiaaliksi valitsin opettajan suositteleman lahokoivun.

Töihin

Homma alkaa puuklöntin katkomisesta, halkomisesta ja höyläilystä, kunnes minulla on neljä sopivan kokoista palasta laatikon sivuiksi ja klapi odottelemassa pääsyä kanneksi ja pohjaksi. Sitten saan ryhtyä nauttimaan liitosten työstämisestä.


Ensin piirretään lohenpyrstöt, sahataan ja koverretaan taltalla kauniiksi,
sitten piirretään valmiin sivun mukaan vastakappale
 
ja työstetään siitä yhteensopiva pyrstösivun kanssa.


 
Liitokset valmiina.
Kun sain liitokset valmiiksi, seuraava vaihe oli kannen ja pohjan tekeminen. Se alkoi liimalevyn ja sille sopivien urien tekemisellä.
Jyrsin laatikon sisäpuolelle alas ja ylös urat ja tein samanpaksuiset liimalevyt sekä kanneksi että pohjaksi. Levyjen tulee olla sen verran pienet, että niillä on aavistuksen tilaa liikuskella ja lihoa. Näin ne eivät myöskään väännä laatikon kulmia vinoiksi liimatessa. Tässä vaiheessa sahasin kannen paloista turhan ohuita, niin että niihin ei jäänyt paljon varaa höylätä lopputulosta kauniiksi. Hioin sen ja täpäräksi meni. Huonoimman sivun päätin asettaa kanneksi, koska tarkoitukseni on käyttää sitä palettina maalatessa, joten voin peittää karkeuden. Sitä ei tosin jäänytkään niin paljon kuin pelkäsin.

Seuraava operaatio oli liimata kaverin kanssa liitokset (ei kantta ja pohjaa!) ja asettaa laatikko puristukseen. Tämän jälkeen menin sirkkelille ja katkaisin boksini kahteen osaan, jotta saan pohjan ja kannen. Olin tehnyt yhdestä lohenpyrstöstä muita leveämmän, niin että sirkkelillä oli varaa syödä siitä millejä.

 


Paloiteltu ja hiottu.


Nyt olemme saranavaiheessa. Ensin täytyy kovertaa saranoille syvennykset laatikkoon ja sitten ruuvata saranat kiinni. Miten helpolta se kuulostaakaan!

Mutta hyvänen aika. Onneksi ruuveille on saranoissa kolme paikkaa joka sivulla. Ensin ruuvataan keskeltä kiinni, sitten huomataan että koko kansi on ihan vinossa, mitataan uudelleen, ruuvataan toiselta sivulta, kansi on edelleen vinossa...enkä minä osaa edes ruuvata suoraan!

Nyr se rupeaa olemaan ehkä kohdallaan.



Ei se ihan justiin ole.

Liimasin vielä sisäpuolelle puun ohjaamaan vastahankaisen kannen kohdalleen.
Nyt se naksahtaa kiinni mukavasti.

Öljyämisen jälkeen laatikko on kaunis.

Lopputulos

Työ kelpaa minulle. Vaikka lohkeilevaa puuta olikin vaikea työstää, lahokoivu on todella kaunista. Öljy tummensi sitä vielä aavistuksen. Aluksi ajattelin tehdä vielä jotain kantamista auttamaan ja sulkemaan kannen, mutta tämä on kaunis. En halua tunkea siihen härpäkkeitä tai sen sielu varisee pois.
Asia, joka eniten häiritsee, on työhön kulunut aika. En osaa olla ripeä, vaan mieluummin tekisin kaikessa rauhassa ja vaikka pidempää päivää. Toinen typeryys on tietenkin se että kansi ei osuisi ihan kohdalleen ilman sisäpuolen puunsuikaletta ohjaamassa.
Eivät tuollaiset asiat kyllä pahemmin haittaa. Laatikko palvelee tarkoitustaan ja olen siihen tyytyväinen.

Välipala

Kesken laatikon teon kulutimme pari päivää liukuhihnatyöskentelyyn tehdessämme monta sataa glöginalusta. Mikä ihana vaihtelu! Ylijäämästäkin voi vielä askarrella kaikkea hauskaa myöhemmin.

Palasia matkalla sirkkelistä pintakäsittelyyn.

Kuivuttuaan valmiita.
















keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Meduusojen lähtö

Valo Virtaa

Saimme osallistua Jyväskylän vuotuiseen Valon Kaupunki -tapahtumaan tekemällä Tourujoen rannalle ryhmissä taideteoksia. Niiden tuli olla vesieläimiä ja ainakin metrin kokoluokkaa. Lisäksi valon tuli olla niiden oleellinen elementti. Muuten kädet olivat melko vapaat.

Ajatuksia

Lähdimme kolmen hengen ryhmässä suunnittelemaan erilaisia vaihtoehtoja ja ihastuimme ajatukseen parvesta. Lähes jokainen muu ryhmä teki yksittäisen, ison olennon, joten parvi olisi mukavaa vaihtelua töiden joukossa. Toivoimme saavamme veden alle pelkistetyn, hohtavan kalaparven tai jotakin muuta sen kaltaista, mutta valo ja vedenalaisuus oli liian vaikeaa yhdistää.
Päädyimme helpompaan mutta yhtä ihanaan ratkaisuun meduusaparvesta. Mietimme, onko se sekava rykelmä, nauha vai kenties porttimainen asetelma polulla kulkevien katselijoiden yli. Päätimme, että teemme nyt nauhan ja mietimme sen sijoittelun paremmin myöhemmin. Portti oli kuitenkin kiehtovin ajatus. Totesimme, että hyvä ratkaisu olisi valaista meduusarivistö jouluvaloilla.
Kävin paikan päällä miettimässä mahdollisen sijainnin.


Työtä

Aloitimme metallisesta rungosta. Irroitimme vanhoista lampunvarjostimista renkaita meduusojen ruumiin alaosaan ja väänsimme pienempiä rautalangasta yläosaan. Sitten leikkasimme ja väänsimme kaareviksi rautalanganpätkiä, joilla kiinnitimme renkaat toisiinsa, niin että lopputulos muistutti lampunvarjostimen luurankoa tai sienen lakkia. Tai meduusaa.
Koko projektin tuskallisin osuus oli varmaan tämä vaihe, koska lampunvarjostimesta otetut osat olivat liimassa ja maalissa ja ne täytyi hioa puhtaiksi hitsattavista kohdista. Opin kuitenkin käyttämään pistehitsiä, mikä puolestaan oli aika mukavaa.

Metalliosan jälkeen vaihdoimme kankaaseen. Leikkasimme, venytimme, ompelimme ja kuumaliimasimme meduusoille ihon. Peitimme ne pohjasta, jotteivät jouluvalot meduusojen sisältä näkyisi alhaalta päin. Päälle laitoimme toista kangasta, joka oli, toisin kuin alapuolinen, venyvää, niin että se toimi hyvin kaarevalla pinnalla.
Meduusojen maalausta. Taustalla näkyy toisen ryhmän projektia.
Metallin ja kankaan jälkeen pääsimme akryylimaaleihin. Niillä lotraaminen oli työn paras osuus. Meduusoista tuli kolmen maalarin jäljiltä ihanan erilaisia keskenään ja oikeastaan hämmennyin niiden kauneudesta, kun ne lepäsivät pöydällä ja loistivat jo ilman valaistustakin. Valkoisenakin pöydän peittävä meduusaparvi oli näyttänyt kauniilta, vaikka muistuttikin vielä lähinnä lampunvarjostinten kokoontumista.

Maalausaiheen jälkeen kiinnitimme meduusoille lonkeroita. Leikkasimme spiraaleja rakennusmuovista ja kiinnitimme ne kuumaliimalla valokuidunpätkien kanssa meduusoihin. Innostuin työstä entistä enemmän. Nyt viimeistään varjostimista oli tullut meduusoja.

Viimeinen vaihe ennen paikan päälle siirtymistä oli valojen asettaminen. Jokainen meduusa sai kokonsa mukaan jouluvalonauhasta 1-3 lamppua masuunsa, ja väliin jäävät teippasimme piiloon.

Metsään

Työ lähti joenrantaan, jossa totesimme pitkän pohdinnan jälkeen että valitsemani paikka ei kelpaa. Löysimme paremman ja meduusat sidottiin puuhun niin, että osa leijui veden yllä. Todella hyvä sijainti! Puukin oli itsessään jo todella vaikuttava.

Rinnalleen työ sai kyltin, jossa kerrottiin, kuinka meduusat tarvitsevat suolavettä ja lentävät siksi pois joesta kohti parempaa asuinpaikkaa. Teoksen nimeksi tuli Lähtö.
Meduusat kiinnitetty. Päivänvalossa otettu kuva ei tietenkään kerro koko totuutta.


Arviointini

Pidin työn tekemisestä, vaikka suunnitteluvaiheessa innostus olikin hakusessa. Ehkä siinä olisi auttanut, jos olisin selkeämmin tajunnut, millaista tapahtumaa varten työtä nyt tehdään ja mikä sen rooli siellä on.
 
Jos yritän keksiä jotakin moittimista, niin minua vähän häiritsivät meduusojen välissä leijuvat mustat klöntit, jotka piilottivat ei-toivottuja valonlähteitä. Muuten olen hyvällä mielellä työstä ja ihmettelen, kuinka onnistunut se oikeastaan oli. Mutta pois se minusta, että olisin syypää siihen, ryhmätyössä!

Meillä oli toimiva kolmikko, jonka näkemykset työstä kohtasivat toisensa hyvin. Liikaa laiskottelua ei mielestäni ollut, vaikka turhanpäiväistä hengailuakin paikoittain esiintyi. Syy oli välillä esimerkiksi materiaalin odottelussa.

Mainittavan ihanaa työn tekemisessä oli myös sen monipuolisuus: Metallia, hiomista, kangasta, maalaamista, liimaamista, kirjoittamista, jouluvaloja, opettajanmetsästystä ja puussa kiipeilemistä. Aika laajaa.

Kolmas paras asia oli lopputulos.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Kiertopajat 4/4: Vaatetus

Tehtävänanto ja suunnittelu

Vaatetusviikolla oli tarkoitus tehdä laukku, reppu tai muuta sen kaltaista. Tuotteesta tuli löytyä perusmuodot kolmio, neliö ja ympyrä. Tarkoitus oli tietenkin tehdä jotain, joka ei jäisi homehtumaan kaappiin vaan päätyisi käyttöönkin asti.

Ajattelin, että reppua tai käsilaukkua en tarvitse, mutta olisi mukava omistaa omannäköinen vyölaukku. Ajattelin ensin tehdä vyön kiinteänä laukkuun, mutta totesin viisaammaksi tuplata laukun käyttömahdollisuudet ulkoistamalla mokoman. Eli laukkua voisi käyttää sitten vaikka ilman vyötä meikkilaukkuna.
Suttuinen suunnitelma ja huolella tehdyt kaavat.

Töihin

Leikkasin kaavojen mukaan erilaisista kankaista palasia ja ihmettelin, miksi tein kaavat niin huolella, kun pilkon riepuja kuitenkin vähän miten sattuu. Mutta tarpeeksi hyvää jälkeä tuli. Vaati jonkin verran hahmotuskykyä koota palaset ja tajuta, missä järjestyksessä ompelen ne ja miten, ettei tule saumat näkyviin. Erillisiä paloja oli kuitenkin aika monta.

Sitten se ompelukone. Suhteellisen vieras laite, vaikka onkin yksinkertainen. Se myös tykkää välillä ärhennellä. Purkamaan en kuitenkaan joutunut kovin paljon, paitsi kerran ommellessani yhteen väärät palat. Siitä en voi syyttää ompelukonetta.
Kurtisteltu kulmia jo jonkin matkaa. Ompelukone vetäisi ylimmän palan rypylle.

Viimeisten hahmotushaasteiden ja ommelten jälkeen sain laittaa iloisena napin paikalleen.
En huomannut tuoda vyötä mukanani, jotta olisin voinut sen kanssa testata laukkua, mutta ei se mitään. Laukun tarkoituksen toinen puoli tuli nyt ainakin kameralle.
Avatusta laukusta erottuu etupuolen sauma.

Yksinkertainen kuviointi.

Takana on lenksut vyölle.



Arviointi

Vaihteeksi tykkään. Eihän tämä ole läheskään täydellinen, vähän on vinoa ja ruttuista suttua. Kuitenkin työ on hyvä siihen nähden, etten ole pahemmin ompelukoneeseen koskenut ala-asteen jälkeen. 
Laukku on mielestäni epätäydellisyydessään söpö ja minun näköiseni. Etupuolen sauma on hauska ja sopii laukkuun, kuvioita ja muita mielenkiintoisia yksityiskohtia on sopiva määrä ja takaosan lenksutkin käyvät koristeista. Ehkä rutut ja sututkin. Laukun kankaat ovat kivoja ja kokokin on aika passeli. Toivottavasti se toimii myös vyöllä.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Kiertopajat 2/4: Puu

Alkuun

Metallipajan jälkeen viikko kului puupuolella. Tarkoitus oli tehdä pannunalunen, tai vaikka pari, jos ehtii. Materiaalina käytettäisiin vain pyöreitä keppejä ja neliöitä. Idea oli käyttää ideointiin reilusti aikaa, tehdä monta toisistaan poikkeavaa suunnitelmaa ja huomata, kuinka monenlaista tästäkin saa irti.

 
Kaikenlaisista yritelmistä lopulliseen suunnitelmaan.
Suunnittelin hartaasti ja autuaana. Mietin tapoja tehdä kokoaan muuttava alunen: liu'uttamista, sivujen kääntelyä, palojen uudelleenjärjestelyä... Ajattelin myös, että olisi hauska tehdä vaikka neljä pientä kupinalusta, jotka saakin toisiinsa kiinni.

Loppujen lopuksi tämä oli pelkästään leikkimistä, koska valitsin kuitenkin ensimmäisen suunnitelmani, rehellisen, kotoisan pannunalusen ilman mitään hienostelevia venkoiluja.

Toteutus

Mitä oikeastaan tein? Mittailin jotain, hioin, sahasin pikkuisen ja porasin muutaman reiän. Yhden liian vähän, itse asiassa.
Tein suunnitelman luonnollisissa mittasuhteissa. Helpotti paljon hahmottamista.
Liimailin sitten hetken puukeppejä itsekseni, kun en koulupäivän loppuessa heti malttanut lähteä, ja tietenkin katkaisin yhden kepeistä, kun olin jo liimannut sen paikalleen. Tuijotin neuvottomana palikasta pursuavia puusäleitä, kunnes mieleeni tuli, että eihän tuota kepakkoa oikeastaan edes tarvitse. Päätin jättää toisenkin kepin pois kauneuden vuoksi ja sen jälkeen huomasin, että olin unohtanut porata yhden reiän juuri tätä keppiä varten! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Paitsi että samana päivänä sairastuin ja vietin vuoteessa kaksi päivää, jotka olisin voinut tehdä puutöitä. Olin ajatellut tehdä toisenkin pannunalusen, saman idean variaation, jotta voisin antaa tämänkin työn lahjaksi, mutta tämän pienenkin jutun valmistuminen sitten venähti oikein reippaasti, kun keskityin niihin huovutushommiin.

Tykkäänkö

Valmis.

Tykkään!

Ei ehkä pitäisi. Katsokaa nyt tuota kuvaa! Työssäni on pari turhaa reikää ja yksi hiomaton puutikun jäänne... sitä kun vertaa suunnitelmaani kahdesta kauniista alusesta, niin pitäisi hävettää.

No miksi en tukkinut reikiä ja hionut tuota suttuista möykkyä? Syy on täysin erään rakkaan ihmisen, jolle aioin antaa lahjaksi suunnittelemani pannunaluset.
Puhuimme nimittäin epäonnistumisen pelosta ennen kuin aioin tulla korjailemaan työtäni.
Keskustelun seurauksena tajusin, että parempi lahja on tämä epäonnistuminen. En halua korjata sitä. Ehkä teen sille seuraksi jotain myöhemmin, mutta uskokaa tai älkää, sen arvo on oikeasti suurempi saajalleen näin. Ei minua kiinnosta että se on epäonnistunut koulutyö, koska vielä enemmän se on erittäin hyvä lahja.

Ja sitä paitsi

tällä lailla hassusti kävi!
Eli tein työpajaviikkojen päätteeksi pari pannunalusta edellisen kavereiksi: onnistuneen version täysin samasta mallista ja toisen, vähemmän onnistuneen alusen pienellä mallin varioinnilla, jossa keskiosan puut kulkevat paksumpien läpi, eivätkä päältä.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kiertopajat 3/4: Tekstiili

Lasinalunen

Tekstiiliviikon tarkoitus oli tutustua huovuttamiseen. Alkulämmittelynä sommittelimme huovanpalaseen esimerkiksi villalankaa, huopaa ja muuta huopuvaa. Heitimme harson työn päälle, kostutimme, painelimme ilmat pois ja käärimme työn vesinuudelinpalaseen (kera pakkausmuovin). Sen jälkeen rullataan. Ja rullataan. Vaihdetaan vesinuudeli ja pakkausmuovi bambuverhoon. Rullataan.
Lopuksi, kun työ on saanut tarpeeksi hankausta ja vaivaamis-viskely-pusertelukohtelun, se säikäytetään kuumalla ja kylmällä vedellä ja käydään höyrykäsittelemässä silitysraudalla. Tietenkin palasta venytellään muotoonsa työn vaiheissa ja vaihdellaan rullaussuuntaa, jotta lopputulos olisi jonkinnäköinen.



















Valmis huopa jaettiin osiin, joista leikataan lasinalusia.

Varsinainen työ

Työn ainoa vaatimus oli, että sen tulisi olla huovutettu. Aihe ja huovutustekniikka eivät olleet rajoitettuja. Halusin tehdä jotain käytännöllistä ja yön yli mietittyäni tahdoin tehdä huopatossut. Niiden tekeminen oli samankaltaista kuin lasinalushuovan, sikäli että siihen kuului vettä, saippuaa ja rullaamista.

Idea oli kuitenkin siinä erilainen, että nyt kyse oli kolmiulotteisesta työstä. Aloitin leikkaamalla muovisen kaavan suoraan kirjasta kopioiden. Siinä oli huomioitu villan kutistuminen ja sain helposti oikean koon tossut. Kaavan ympärille sitten rupesin kasaamaan kerros kerrokselta ohuita villakerroksia niin, että päällekkäisten kerroksien villakuidut kulkevat erisuuntaisesti. Ensin kerros yhdelle puolelle ja kaavan yli jäävä osa saippuavedellä keskelle. Sitten kerros toiselle puolelle ja reunat keskelle. Näin tein neljä kertaa kummallekin puolelle. Alkuun asettelin vähän eriväristä villaa piristämään tossuja. Tämä toimii, koska kaavaan koskeva puoli, eli sisäpuoli, käännetään kesken kaiken ulospäin, joten vaalea kerros tulee näkyviin.
 
Kaikki villakerrokset lisätty.
Seuraavaan vaiheeseen kuuluu vettä, saippuaa, työn painelua ja hankaamista niin, että villakerroksien sisällä ei ole enää ilmaa. Sitten työtä voi rullailla ja jossain vaiheessa leikata keskeltä kahtia ja kääntää. Tärkeää tämän kolmiulotteisen työn tekemisessä on välillä tarkistaa, kuinka saumakohdat huopuvat.
Saumakohtien parantelua.

Tein vielä tossuihin kuvissa näkyvän taitoksen ja viimeisenä ompelin langan koristeeksi.
Lämpötiloilla säikytettyjen tossujen höyrykäsittely.
Viimeiseksi vihreä lanka piristämään.


Arvio

En ole ikinä aikaisemmin huovuttanut, mutta se oli mukavaa ja onnistuin hyvin. Aioin tehdä vähän erinäköiset tossut kuin tuli, mutta sillä ei ole suurempaa merkitystä. Suunnitelmien kuuluu välillä mennä vahingossa rikki.

Huopatossut ovat ihanat. Kotoisat ja lämpöiset. Onnistuneet. Annan itselleni tästä hyvät pisteet.
Lopuksi ansaittu kiitos kumihanskoille siitä, että teitte saippuavedellä lotraamisen mahdolliseksi. Arvostan työtänne paljon.

tiistai 30. elokuuta 2016

Kiertopajat 1/4: Metalli


Tehtävänanto ja suunnittelu

Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen uudet opiskelijat saavat alkuun tutustua jokaiseen valittavissa olevaan alaan. Minä aloitan viikolla metallityöpajassa.
Tehtävänanto on kulho, hyönteinen tai niiden risteytys.
Halusin heti tietenkin risteyttää ne ja tehdä hedelmäkulhon. Se voi olla aina pöydällä, joten se on helposti yhtä aikaa käyttöesine ja koriste.
Ajattelin tehdä kärpäsen, jonka siipien päällä voi pitää hedelmiä. Siivet voi rei'ittää kauniisti, niin että vesi pääsee tarvittaessa valumaan pois. Materiaaliksi sopii mielestäni kupari paremmin kuin rauta.
Päätin täten toteuttaa ensimmäisen mieleeni juolahtaneen idean ja tehdä banaanikärpäsen.

Väsääminen

Välillä on hauskaa tehdä jotain niin, ettei voi suunnitella sitä kunnolla, koska ei tiedä mitä mahdollisuuksia on, tai miten esimerkiksi kupari käyttäytyy. Niinpä vain leikkasin kuparista kolme palaa: siivet, ruumiin etupään ja takaosan. Aloin sitten väännellä niitä ja hakata muotoonsa tietämättä sen pahemmin lopputuloksesta.
Tässä vaiheessa minulla oli vain hatara aavistus siitä, millainen on lopullinen työ.


 Koristelin silmät hakkaamalla niihin lommoja ja siivet uurtamalla niihin kärpäsen siiven kuvioita. Kiinnitimme opettajan kanssa kupariosat toisiinsa ja sen jälkeen vietin pitkän tovin ahjon äärellä muokkaamassa vadin jalkoja.

Loppusuora on mutkan takana.
Jalat hitsattiin toisiinsa kiinni ja kiinnitettiin kärpäseen hopealla.

Lopputulos ja sen arviointi

No niin. Vati on valmis. Olisin varmaan voinut tehdä silmistä jotenkin paremmat. Kulho on myös massiivisempi kuin alunperin kuvittelin, ja siihen meni enemmän aikaa kuin oli varattu. Kuitenkin siivet ovat kauniit ja kokonaisuus ihana. Pidän lopputuloksesta. Tiedän jo lahjalle saajan.


Nuo lankarullan näköiset. Ne ovat appelsiineja.
Muutin mielipidettäni metallista. Kuvittelin yläasteen käsityötuntien perusteella, että se on tylsä, yksinkertainen, yksipuolinen ja jotenkin sieluton materiaali, mutta olin väärässä. Metalli on kiinnostava ja monipuolinen materiaali, jonka muokkaaminen oli todella hauskaa!