Kirjaston näyttely

Työn lähtöpiste

on Suomi100 -teemainen näyttely kirjastossa itsenäisyysviikolla. Kaikki toisen vuoden artesaaniopiskelijat puusta, metallista, tekstiilin ja vaatetuksen puolelta osallistuvat siihen noin kolmen hengen ryhminä, joille on arvottu jokin vuosikymmen Suomen itsenäisyyden ajalta.
Tästä vuosikymmenestä tulisi tehdä ryhmässä yleinen esittely ajan hengestä, tyylistä, tapahtumista ja muusta, jonka kokee tärkeäksi. Lisäksi jokainen tekee itsenäisesti näyttelyesineen ryhmänsä vuosikymmenen inspiroimana.

Posteri

Ryhmäni toteutti vuosikymmenen 1988-1997. Työ alkoi tietenkin tiedon keräämisestä ja jatkui sen karsimisena. Toteutimme tämän tiiviisti ryhmässä.
Seuraava vaihe oli tehdä posteri aikakaudesta. Tähän tarvitsimme kuvia, mutta niitä oli todella hankala löytää tekijänoikeuksien vuoksi. Totesimme, että on helpompaa piirtää kuvat itse. Tein lyijykynätyön lama-ajan leipäjonosta posterin taustalle, ja Veera, toinen ryhmämme jäsen, teki muutaman kuvan ajan pukeutumistyylistä.
Posterin ulkoasun oli tarkoitus ottaa vaikutteita käsittelemästään vuosikymmenestä. Ainoastaan pohjan koko ja otsikon sijainti oli määritelty yhteisesti.
Suunnittelin ulkoasun lähinnä googlen kuvahaun pohjalta, etsien yhteisiä tekijöitä ajan mainoksista. Värit ovat tärkein linkki vuosikymmenemme mainoksiin, mutta etsimme myös 90-luvulla suosittuja fontteja, joita käytimme mallina posterissa. Lisäksi huomasin, että mainoksissa toistui muutamaan otteeseen asetelma, jossa laatikoihin koottu informaatio oli taustakuvan päällä. Asettelu ei noudattanut mitään selkeitä raameja, vaan oli iloista ja lennokasta, jopa sekavaa.
Tein posterin Adobe Illustratorilla, mikä oli hyvä, koska käytin sitä ensimmäistä kertaa ja opin sen perusteita.

Valmis posteri

Teimme myös ryhmäkäyntikortin, jossa noudatimme samoja fonttivalintoja ja värimaailmaa.

Näyttelytyön suunnittelua

En ole ehtinyt vielä tehdä tuolia, joten teen sen tässä yhteydessä, jotta senkin perusteet tulisi opittua. Innostuimme Veeran kanssa ajatuksesta, että tekisimmekin yhteisen työn. Hän opiskelee tekstiilipuolella, joten ajattelimme, että hän voisi verhoilla tuolini ja punoa sen selkänojan jollain tapaa.

Minua kiehtoo 90-luvussa eniten kotoisuuden ja yksilöllisyyden ajatus, joten haluaisin saada ne näkymään tuolissani. Siitä tulee siis oikeastaan oma tulkintamme kotoisuudesta. Tämä näkyisi vaaleana puuna, koruttomuutena ja kokeilemisena, jotka ovat myös itsessään 90-luvulle tyypillisiä asioita. Omaan tulkintaan liittyisi erityisesti tuolin selän toteutus.
Tekstiilissä 90-luku näkyy erityisesti pystyraitoina, joita tulee sekä verhoilukankaaseen että selkänojan suunniteltuun punontaan. Kotoisuutta on haettu istuimen pehmeydellä, muhkeudella ja mukavuudella.

Toinen suuri inspiraationi lähde on vuonna 1996 markkinoille tullut, Mobel Oy:n valmistama Kova-tuoli, joka voitti Pro Finnish Desing -palkinnon vuonna 1999. Erityisesti sen jalat miellyttävät silmää.
Valmistusmateriaalina aion käyttää mäntyä, joka oli suosittua 90-luvulla, kun puussa arvostettiin vaaleutta.
Haluan tuolista myös yksinkertaisen aikakauden hengen mukaan, sekä korostaakseni vallinnutta lamaa ja köyhyyttä. Tämä ehkä karsii näkyviä vaikutteita Kova-tuolista, mutta se ei sinänsä haittaa.

Ensimmäisiä ajatuksiani tuolista

Selän punonnan mietiskelyä

Liitosten ja mittojen hahmottelu alkuvaiheessa

Tuolin tekovaiheet tiivistettynä

Tarkka mittojen ja liitosten suunnittelu
Puumateriaalin valinta
Puukappaleiden sahaaminen ja höylääminen oikean kokoisiksi, huomioiden puunsyiden suunta erityisesti takajaloissa
Liitosten jyrsiminen ja viimeistely
Tuolin etujalkojen kapeneminen ja takajalkojen pyöristys höyläämällä
Hionta, liimaus ja öljyäminen
Istuimen vanerin valmistus ja verhoilu

Aloitin valmistuksen,

ja heti suunnitelmat muuttuivat. Teenkin tuolin tervalepästä, sillä löysin hyvän laudan, jonka syyt sopisivat takajalkoihin. Jalat ja selkänoja tehdään nimittäin samasta kappaleesta, ja tällöin puunsyiden täytyy myötäillä kappaleen muotoa, jotta tuoli olisi kestävä.
Materiaalivalinta oli siitä hyvä, että puu oli ihanan punertavaa ja sopi Veeran valitsemiin kankaan lankoihin kauniisti.
Tervaleppä on myös paljon halvempaa kuin mänty, ja minulla oli muutama ylijäämälaarista pelastettu kappale sitä jo valmiiksi. Nuukuus siis sai nousta työssäni kunniaan 90-luvun lamasta muistuttaen.

Takajalkojen raakileet

 Muotoilin takajalat vannesahalla ja hioin ne sileiksi. Jätin niihin keskelle vielä ylimääräisen palan, jotta liitosten vaatimat reiät voi tehdä helpommin.

Keskiosan ylimääräinen pala

Tein reiät talttaporakoneella, jonka jälkeen sahasin ja hioin vielä ylimääräisen apupalan jaloista pois.

Tuolin etujalkojen ja sarjan palojen tekeminen oli helpompaa, koska niissä ei ollut mitään poikkeavaa. Ainoastaan jyrsimen käyttö vaati vaivannäköä, koska sen asetukset eivät olleet kunnolla muistissa.

Tuolin sarjapalat työstössä

Tahdoin etujaloista alaspäin kapenevat. Käytin siinä apukappaletta, jolla voin syöttää jalat vinossa asennossa tasohöylän läpi.

Jalka asetetaan uraan, jolloin se pysyy vinossa kun sen syöttää höylään.

 Tein samalla myös selkänojan kappaleita, sillä alkuperäinen suunnitelma kariutui. Tarkoitus olisi ollut tehdä selkänoja yhdessä Veeran kanssa, mutta hänellä ei riittänytkään aika.

Selkänoja valmistumassa

Jyrsin selkänojan liitokset samaan aikaan sarjan kanssa. Sen jälkeen sahasin ja hioin palat kaareviksi kuvassa näkyvien lyijykynäviivojen mukaan.

Gsth

Halusin takajaloista pyöreät Kova-tuolista saamani idean mukaan. Jyrsin takajalkoihin niin suuren pyöristyksen kuin pystyin, ja myöhemmin myös kaikkiin muihin kappaleisiin pienet pyöristykset, että tuoliin ei jäisi haittaavia teräviä kulmia. Sarjojen paloihin täytyi myös jyrsiä urat, joihin myöhemmin asetetaan istuinosan vaneri.

Jatkoin takajalkojen pyöristämistä vielä käsihöylällä.

Jalkojen pyöristystä käsin kahdella erilaisella höylällä.

Keskityin vielä hetkeksi selkänojan paloihin:

Keskimmäinen paloista oli ihanasti vaaleampi kuin muut.

Liitoksen kovertamista

Takajalkojen pyöreys aiheutti sen, että selkänojan liitoksissa täytyi olla vastaava kovera pinta. Tämä osoittautui koko tuolissa vaikeimmaksi asiaksi, sillä pinta piti kovertaa käsin taltalla. En ole tehnyt niin usein, eikä taltan käyttö ole helpointa kohtisuoraan puunsyitä vastaan. Kulutin tähän paljon aikaa, enkä silti onnistunut kunnolla yhdessäkään liitoksessa. Se näkyy lopullisessa työssä takaapäin katsoessa rakoina selkänojan liitoksissa.

Kuitenkin pääsin sen yli liimausvaiheeseen, jossa kohtasin toisen suuren ongelman. Liitokset olivat olleet hyvät kuivapuristuksessa, mutta kun lisäsin liiman, ne osoittautuivatkin liian tiukoiksi, enkä saanut puristettua kaikkia osia kunnolla. Lopputuloksessa tämä ei loista silmään, mutta se häiritsee minua kyllä.

Liimausvaihe. Myös sarjojen urat vaneria varten erottuvat tässä hyvin.

Liimasin ensin tuolin selkänojan ja etusarjan ja sen jälkeen sivusarjat, kuten kuvasta ilmenee.

Seuraavaksi tein vanerista sopivan palan tuolin keskelle.

Vanerin sovitus

Sain tuoliin tärkeän istuinkulman sahaamalla takajaloista hieman lyhyemmät kuin etujaloista.
Öljysin vielä puuosat kolmeen kertaan välihionnan kera.

Pehmeyttä

90-luvun laman henki nosti päätään, kun pehmusteen materiaalit koottiin Veeran kotoa löydetyistä ylimääräisistä vaahtomuovinpaloista ja vanusta.

Ehkä tällä asettelulla pehmusteen katkeamiskohdat eivät tunnu istuessa.

 Tein vaahtomuovin palasista noin 5 millimetriä liian suuret, että puu ei tuntuisi reunoilla pehmusteen painuessa. Vanu peittää kaiken vaahtomuovin, jotta kangas ei kuluisi ajan myötä puhki.

Liimasin sitten kaiken yhteen ja pääsin niittaamaan kangasta kiinni.

Niittaus aloitetaan muutamalla niitillä joka sivulta.

Veeran tekemä kangas oli oikein sopivan kokoinen.

Raitojen on tietenkin tärkeää kulkea aivan suoraan.

Leikkasin ylimääräisen kankaan pois ja siistin reunat kuumaliimalla.

 

 

Tadaa!

Etujalat ovat korkeammalla kuin sarja, jotta liitos voisi olla kauempana jalan reunasta. Tämä tuo kestävyyttä.

Värit sopivat hyvin yhteen ja takajoissa on mielenkiintoinen vaihto pyöreän ja kulmikkaan osan välillä.

Etujalat ovat hauskasti vaaleampia kuin muu tuoli. Selkänojan keskipalakin on, vaikka se ei tässä erotu.

Pastelliäiti ja -vauva

Taustaa

Tämä ei ollut koulun projekti, vaan tein taulun eräälle tuoreelle äidille vauvan kunniaksi.
Valitsin pastellivärit, koska olen maalannut niillä elämäni aikana niin vähän, että koin hyvin tarpeelliseksi kehittää taitoani. Valinta oli juuri oppimisen kannalta loistava.
Pohja tuli mustasta kartongista hetken mielijohteesta. Valinta oli sekä hyvä että huono: lopputulos on mielenkiintoinen, mutta liian himmeä. Musta pohja olisi vaatinut rohkeampaa värinkäyttöä, mutta en ollut tarpeeksi kokenut tajuamaan sitä ajoissa.

Työtavoista

 

 Usein, jos töideni mallina on valokuva, käytän oikeastaan paria kuvaa: alkuperäistä, ja kuvaa, josta on muokattu kontrastia, valoisuutta ja värikylläisyyttä niin, että se muistuttaa enemmän haluamaani lopputulosta. Vertaan keskeneräistä työtäni kumpaankin kuvaan, koska niin näen helpommin, mikä on vialla tai tavoitteesta poikkeavaa. Jos mallina on vain yksi kuva, sokeudun sille nopeasti.

Omistan sekä pehmeät että kovat pastellivärit. Lisäksi käytin paljon säämiskää ja hiilikumia, mutta paras työkalu pastellimaalauksessa on mielestäni ehdottomasti topsi.

Käytän sitä värin kummaamiseen, himmentämiseen, tasoittamiseen, levittämiseen ja maalaamiseen, riippuen, paljonko topsissa on pastellipölyä. Monipuolisuuden lisäksi topsin etu on myös sen tarkkuudessa verrattuna säämiskään.

Lopussa ja tärkeissä välivaiheissa suihkutan työhön hiuskiinnettä, sillä se käy ihan hyvin fiksatiivista, eli siis estää työn leviämistä.

 

 

 

 

 

Luonnostelua ja hidasta etenemistä

Koska halusin pelata varman päälle, aloitin pastellimaalauksen avaamalla mallikuvan tietokoneen näytölle sopivassa koossa, ja mittasin kuvan pisteiden etäisyyksiä viivottimella paperille. Läpi piirtäminen olisi ollut nopeampaa, mutta tietokoneen kirkkaus ei riittänyt läpäisemään mustaa kartonkia.

 

Alkuun tein rohkeasti ja voimakasta jälkeä,

ja kuva olikin pitkän aikaa kirkkaudeltaan hyvä, vaikka aika jännittävästi noidan ja lemmikkihirviön näköinen.

Kuinka paljon voi yksi silmä tehdä!

Kun lähdin yksityiskohtaisempaan työskentelyyn, käytin liituja yhä varovaisemmin ja varovaisemmin. Pohjan levittäminen ja tasoittaminen vielä tähän, ja työstä tulee äkkiä aivan liian himmeä. En kuitenkaan tajunnut sitä ennen kuin olin jo tehnyt paljon yksityiskohtia. Värin lisääminen olisi minun taidoillani pilannut niitä liikaa ja aiheuttanut rutosti vaivaa korjaillessa ja nysväillessä.

Keskeneräinen poski saa aikaan hauskan virneen.

 Oli ihanaa ja mielenkiintoista seurata kasvojen kehitystä, koska kuvassa korostui joka vaiheessa jokin uusi kasvonpiirre. Sen takia välillä kuva näytti eri henkilöiltä, ja välillä korosti eri luonteenpiirteitä tai tunnetiloja.
Eniten taistelin suun ja sen ympäristön kanssa: ilme oli vuoroin kujeileva ja vuoroin kireä tekohymy, vaikka pyrin lempeään.

Kireämpi hymy ja kysyvät kulmat. Lapsi.

Kuva sai taianomaisen käänteen silmiinsä! Oli tavallaan sääli jatkaa.
Vauva on nyt suloinen ja ihanasti uninen.

Valmiiksi maalattu

Silmien värin täytyi kadota.
Onneksi se näkyy kuitenkin todellisuudessa paremmin kuin kuvassa.
Ehkä.
Paitsi kun kiiltävä lasi peittää senkin vähän.

Kehyksen valintaa

 

Loppu

Kauniista mallista on helppo tehdä kaunis kuva, mutta himmeys jäi harmittamaan aika rajusti. Niin alkeellista pastelliosaamista!

Näin työn myöhemmin seinällä, ja sitä katsellessa rupesin kuitenkin ajattelemaan uudelleen.

Leveä paspa ja kehysten yksinkertaisuus tuovat ihanasti ilmaa ja tyyliä työhön. Toisaalta taas lasi on kiiltävä ja kehykset ohuina ja yksinkertaisina jotenkin varovaiset. Tästä tulee sellainen, miten sen sanoisin, piiloutuva tunnelma. Kuva ei huuda. Se on mystinen ja salaperäinen, ja jos en tietäisi paremmin, luulisin, että nainen kuvassa on tahallaan oikein, oikein himmeä.

Taulu lepää olohuoneessa paikalla, josta se näkee kaiken, ja mielestäni se katseleekin kaikkea oikein huolellisesti, ikään kuin sen tarkoituskin olisi mieluummin tarkkailla kuin tulla tarkastelluksi.

Kuten jokin kodin suojelusenkeli. Vähän ehkä pelottavaa.

Verhoilua

Olin työssäoppimassa verhoiluyrityksessä. Paikka oli todella hyvä, sillä opin juuri sellaisia asioita, joita en olisi koulussa oppinut, ja joka meni yli puualan osaamisen.

Näyttö

Päätimme, että verhoilen kaksi identtistä tuolia, joista toinen on harjoitus ja toinen itse opinnäyttö.

 

Tuoli, jonka selkänoja on rikki, on harjoittelua varten, koska sitä ei vielä voi korjata.

Tein tuoleja pitkälti rinnan, kirjoittamani suunnitelman mukaan. Ensin tein työvaiheen tai useamman harjoitustuolilla työnantajan ohjeistuksen mukaan, jos se oli tarpeen. Sen jälkeen tein samat työvaiheet näyttötuolilla itsenäisesti.

Suunnitelma, johon kirjoitin ylös työn etenemistäkin.

Purkaminen ja luuranko

Suunnitelman ensimmäinen vaihe kuuluu:
"Niittien purkaminen, kankaiden, vaahtomuovin ja pohjavöiden irrotus."

Niittien irti kampeamista.

Sisältä löytyvä pohjavyö.

Tein tämän harjoitustuolille ja huomasin, kuinka kummallinen sisältö tuolissa oli. Sen vaahtomuovin alla oli rapistuneet pohjavyöt, jotka olivat alunperin olleet joustavia. Tämä on moderni ratkaisu, jonka päälle siis kuuluu laittaa vaahtomuovipehmuste.

 Kuitenkin tuolin pohjasta löytyi toinen asetelma:
vanhanaikaiset, joustamattomat pohjavyöt. Näiden päälle kuuluu koota perinteisesti ensin jousitus ja sitten pehmustus yleensä meriheinää käyttäen. Jousia ja meriheinää ei löytynyt, joten oletan, että tuolit on kunnostettu kertaalleen, jolloin sisukset on uusittu moderniksi jättäen vanha pohjavyö paikalleen.

Pohjavöiden välissä oli hupaisa, täysin turha, retkipatjaa muistuttava pehmustus.

Purin kaiken muun, paitsi käsinojien sisemmän palan pehmustetta.

Purkaessa liimasin myös paikalleen irti lähtevän käsinojan.

Suunnitelman seuraava vaihe oli kiinnittää uusi pohjavyö, pohjakangas ja pehmusteet, kun irronnut käsinoja oli liimattu.

Harkkatuolin pehmusteet kunnossa.

Tein tämän saman tien harjoitustuoliin, ja sen jälkeen aloitin samat vaiheet näyttötuolin kanssa. Myös tässä tuolissa saman puolen käsinoja oli osittain irrallaan. Sitä ei kuitenkaan saanut täysin irti, joten jouduin liimaamaan sen aika kömpelösti.

Kokeilimme, voisiko vanhan vaahtomuovin hyödyntää, mutta se oli liian painunut edestä.

Toisen tuolin purkamishommia.

Mitä kaikkea tarvitsi niittien ja koristenaulojen irroittamiseen, ja paljonko niitä loppujen lopuksi tuolista irtosi.

Kiinnitin siis tuoleihin uuden pohjavyön. Se niitattiin kiinni ja kiristettiin tarkoitukseen sopivalla työkalulla, niin kireälle, että se soi.

Mittasin tasaisin välein kohdat, joihin vyö niitataan.

Kiristystyökalu kammetaan vaakatasoon ja niitataan vyö kiinni.

 

Pohjakangas niitattiin vyön päälle. Siinä on tärkeää huomioida, että kangasta ei saa kiristää, sillä sen täytyy antaa periksi pohjavyön joustaessa.

Kankaaseen liimataan vaahtomuovi.

Liimasin pohjakankaan päälle kaksi 3 cm:n vaahtomuovia. Tämä tehtiin kahdesta palasta, koska alkuperäinen aikomus oli käyttää vanhaa vaahtomuovia ja sen alla yhtä kolmen sentin palaa. Idean hylkäämisen jälkeen oli viisaampaa leikata useampi ohut pala, kuin heittää leikattu pois uuden, paksumman vaahtomuovin tieltä, varsinkin, kun juuri kuuden sentin vaahtomuovia ei ollut käsillä.

 

Ylemmän vaahtomuovin taitos.

 Päällimmäinen vaahtomuovi taitettiin ja liimattiin alempaan niin, että reunoista tuli kauniin kaarevat. Tämän jälkeen päälle leikattiin sopiva pala vanua suojaamaan kangasta, että vaahtomuovi ei kuluttaisi sitä ajan kuluessa rikki.

Niittasin käsinojiinkin vaahtomuovin palan ja liimasin vanun kevyesti. Näin kumpikin tuoli oli tehty sisälmysten osalta lähes valmiiksi.

Kummankin tuolin sisältö on valmis.

Jouduin kuitenkin liimailemaan myöhemmin vaahtomuoveja uudelleen, sillä olin testannut tässä työvaiheessa uutta sprayliimaa, joka osoittautui niin huonoksi, että vaahtomuovi lähti irtoilemaan. Onneksi vanu ja kangas peittävät suttuisen liimausjäljen, eikä sillä ole käytännössä väliä.

Tuolin sisäosan viimeinen työvaihe oli niitata vaahtomuovi reunoista kiinni tuoliin. Tämä ei ollut suunnitelmissa, mutta huomasimme, että vaahtomuovi pömpötti ikävästi. Kangas itsessään ei ollut tarpeeksi vahvaa pakottamaan vaahtomuovia muotoonsa, joten totesimme niitit tarpeellisiksi. Tämän jälkeen pääsin ottamaan selvää, millainen kangas tuoleihin tulisi.

Kangas

Kuviollisen kankaan ensimmäinen haaste ovat yllättäen kuviot.

Kangas ja tuolit olivat onneksi juuri sopivan kokoisia, että pystyimme leikkaamaan rullasta vierekkäiset palat niin, että kuviot ovat tuoleissa samanlaiset. Käsinojien kanssa olikin enemmän pohdittavaa: tehdäkö tuoleista identtiset myös käsinojien kuvion osalta, ja siten tuhota jäljelle jäänyt kangas leikkelemällä siihen hajanaisia reikiä? Ei, etsimme kankaasta kuviot niin, että sitä kului vähemmän, ja tuolien käsinojista tuli erilaiset. Toki koetimme valita kankaasta samankaltaiset kuviot.

Käsinoja kiinni niitattuna

Toisen tuolin käsinojat.

Ylimääräisen kankaan voi leikata pois huoleti. Päälle liimataan vielä koristenauha, joten rispaantumista ei tarvitse pelätä.Seuraava askel on suunnitella, miten istuimen kankaan kuvio asetellaan. Leikkasin paloista sen verran liian isot, että ne pystyi asettelemaan parilla tapaa. Näin pystyi valitsemaan paremman.

Kankaan asettelun suunnittelua ja kaksi vaihtoehtoa.

Kangasta on lähdetty niittaamaan.

Kun asettelu oli valmis, niittasin kankaan kiinni ensin edestä, takaa ja sivuilta. Kulmat muodostivat tuskallisen haasteen, ja siinä vaiheessa olin hyvin iloinen, että tuoleja oli kaksi. Kahlasimme harjoitustuolin kulmanniittauksen läpi työnantajan kanssa, ja toisella kertaa pystyin siihen yksinkin.

Ensin kankaaseen leikataan sopiva viilto. Sen tarkoitus ei ole olla liian syvä, joten sitä leikataan pikkuhiljaa testaillen.

Kangas kiskotaan tuolin jalkaa myöden kireäksi, ja jos muoto ei asetu, viiltoa voidaan syventää.

Kangas on asettunut jalkaa vasten.

Kiinni niittaaminen, muutama purkaminen ja uudelleenniittaus.

Etujalat eivät olleet mikään ongelma, mutta taakse kankaaseen tuli erilainen, kahtia jakautuva viilto. Asettuminen tuntui mahdottomalta ja kangas tuntui loppuvan kesken. Monessa kohtaa sen reuna tuli melkein näkyviin ja vaati liimaa, ettei se lähde ajan myötä purkamaan niin, että ilmestyy näkyviin. Totesimme, että suunniteltu reunan koristenauha olisi viisasta liimata kulkemaan katkeamatta tuolin jalkojen ylitse niin, että se suojelisi tätä osaa kankaasta purkamiselta ja peittäisi pienet rypyt, joita emme saaneet asettumaan. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut, että nauha kulkisi vain alareunassa, kuten se oli aiemmin kulkenut.

Vaikka kulmien kanssa oli ongelmia, sain niitattua kankaan muuten hyvin. Siitä tuli oikein napakka ja sain kiristettyä kankaan hyvin niin, että kuvio on kummassakin tuolissa samanlainen.

Vihdoin kangas on niitattu kelvollisesti ja ylimääräiset osat voi leikata pois.

Tuolit koristenauhaa vailla.

Kankaan kiinnityksen ohessa putsasin tuolin puuosista muutaman tuherruksen. Pintakäsittely ei kuulunut tähän työhön, joten muuta en puuosille tehnyt, vaikka ne ovatkin jokseenkin kärsineet.

Koristenauha ja tuolin pohja

Lähdin kiinnittämään koristenauhaa kuumaliimalla kankaan reunaan. Tämä oli mukava ja todella helppo vaihe, eikä lopputuloskaan ollut huono. Liimattu nauha kaunisti, peitti niitit ja pienet rypyt reunoilla, ja piilotti rispaantuvat ja purkavat niitatun kankaan reunat.

Nauha kulkee jalkojen ylitse peittäen ja vahvistaen keskinkertaisesti asettunutta kankaan reunaa.

Tuoli kierretään yhtenäisellä palalla koko matkalta. Kulman kohdalla nauha taitetaan.

Käsinojissa ei taiteltu nauhaa kulmien kohdalla, vaan se muotoiltiin asettumaan nätisti. Kuvassa näkyy hyvin saumakohta.

Nauhojen liimaamisen jälkeen tuoleista puuttui enää pohjakangas.

Ilman pohjakangasta tuolin sisäosien rakenne on nähtävissä.

Pohjakankaan merkitys on lähinnä esteettinen modernissa tuolissa, mutta se juontaa juurensa perinteisestä verhoilusta. Joissakin tuoleissa sisälmykset alkavat hapertua ja pohjakangas estää niiden putoamisen lattialle.

Tässä työssä tuolin pohjan rakenne oli sen verran siisti, että olisin mielelläni jättänyt sen näkyville. Kuitenkin tuolissa oli syvälle uponneita niittejä, joita ei saanut irti enää. Kiinnitin pohjakankaan siis lähinnä peittämään vanhat niitit. Sääli, että kaunis pohja piilotettiin samalla.

Pohjakankaalla vai ilman?

Lopuksi tein vielä pienen, ylimääräisen pintakäsittelyoperaation. Tuolien pinnat oli yritetty saada näyttämään ikään kuin kuluneilta, mutta työ oli tehty huolimattomasti. Yksi tuolin sivu oli jopa unohdettu käsitellä. Minä siis hioin siitä hiomapaperilla ja teräsvillalla samanlaisen kuin muista tuolin osista.

Tuolin sivu on jäänyt käsittelemättä loppuun.

Käsitelty sivu.

Valmis

Valmis.

Harjoitustuolista jäi selkänoja keskeneräiseksi, koska materiaalia ei vielä ole saatu tilattua ja toimintasuunnitelma on vähän hakusessa. Se jää ihan oikeille työntekijöille.

Olen tuoleihin tyytyväinen, mutta jotkin asiat eivät ihan sujuneet. 

Isoimpana miinuksena näen kankaan kiinnityksen tuolin jalkojen kohdalla. Koristenauha täytyi toteuttaa epätäydellisyyksiä peittäväksi, koska en osannut asetella ja leikata kulmia kovin hyvin varsinkaan takana. Toisaalta se oli oikeasti haastavaa, joten tietenkin on ymmärrettävää, että ei ensimmäisillä neljällä kerralla sujunut, ja kuitenkin nauhan asettelun jälkeen istuinosa näyttää hyvältä.

Koristenauhaa peittämässä kulmien epätäydellisyyttä.

Hyvä puoli kankaassa on, että siitä tuli oikein napakka.

Pidän myös paljon koristenauhasta. Sain sen suhteellisen siististi liimattua. Sitäpaitsi se oli hauskaa.

Tuolien käsinojat eivät ole samanlaiset.

Mitä tulee sisäiseen kauneuteen, aloitan kehumalla pohjavyötä: sen kiristys ja niittaus sujui hyvin. Vaahtomuovissa oli huonon liiman ongelma, enkä ehkä antanut liiman kuivua tarpeeksi joka välissä, ennen kuin laitoin palat vastakkain. Toisaalta se ei vaikuttanut lopputulokseen.

Tuoleista tuli aikasta hauskat.