maanantai 5. syyskuuta 2016

Kiertopajat 2/4: Puu

Alkuun

Metallipajan jälkeen viikko kului puupuolella. Tarkoitus oli tehdä pannunalunen, tai vaikka pari, jos ehtii. Materiaalina käytettäisiin vain pyöreitä keppejä ja neliöitä. Idea oli käyttää ideointiin reilusti aikaa, tehdä monta toisistaan poikkeavaa suunnitelmaa ja huomata, kuinka monenlaista tästäkin saa irti.

 
Kaikenlaisista yritelmistä lopulliseen suunnitelmaan.
Suunnittelin hartaasti ja autuaana. Mietin tapoja tehdä kokoaan muuttava alunen: liu'uttamista, sivujen kääntelyä, palojen uudelleenjärjestelyä... Ajattelin myös, että olisi hauska tehdä vaikka neljä pientä kupinalusta, jotka saakin toisiinsa kiinni.

Loppujen lopuksi tämä oli pelkästään leikkimistä, koska valitsin kuitenkin ensimmäisen suunnitelmani, rehellisen, kotoisan pannunalusen ilman mitään hienostelevia venkoiluja.

Toteutus

Mitä oikeastaan tein? Mittailin jotain, hioin, sahasin pikkuisen ja porasin muutaman reiän. Yhden liian vähän, itse asiassa.
Tein suunnitelman luonnollisissa mittasuhteissa. Helpotti paljon hahmottamista.
Liimailin sitten hetken puukeppejä itsekseni, kun en koulupäivän loppuessa heti malttanut lähteä, ja tietenkin katkaisin yhden kepeistä, kun olin jo liimannut sen paikalleen. Tuijotin neuvottomana palikasta pursuavia puusäleitä, kunnes mieleeni tuli, että eihän tuota kepakkoa oikeastaan edes tarvitse. Päätin jättää toisenkin kepin pois kauneuden vuoksi ja sen jälkeen huomasin, että olin unohtanut porata yhden reiän juuri tätä keppiä varten! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Paitsi että samana päivänä sairastuin ja vietin vuoteessa kaksi päivää, jotka olisin voinut tehdä puutöitä. Olin ajatellut tehdä toisenkin pannunalusen, saman idean variaation, jotta voisin antaa tämänkin työn lahjaksi, mutta tämän pienenkin jutun valmistuminen sitten venähti oikein reippaasti, kun keskityin niihin huovutushommiin.

Tykkäänkö

Valmis.

Tykkään!

Ei ehkä pitäisi. Katsokaa nyt tuota kuvaa! Työssäni on pari turhaa reikää ja yksi hiomaton puutikun jäänne... sitä kun vertaa suunnitelmaani kahdesta kauniista alusesta, niin pitäisi hävettää.

No miksi en tukkinut reikiä ja hionut tuota suttuista möykkyä? Syy on täysin erään rakkaan ihmisen, jolle aioin antaa lahjaksi suunnittelemani pannunaluset.
Puhuimme nimittäin epäonnistumisen pelosta ennen kuin aioin tulla korjailemaan työtäni.
Keskustelun seurauksena tajusin, että parempi lahja on tämä epäonnistuminen. En halua korjata sitä. Ehkä teen sille seuraksi jotain myöhemmin, mutta uskokaa tai älkää, sen arvo on oikeasti suurempi saajalleen näin. Ei minua kiinnosta että se on epäonnistunut koulutyö, koska vielä enemmän se on erittäin hyvä lahja.

Ja sitä paitsi

tällä lailla hassusti kävi!
Eli tein työpajaviikkojen päätteeksi pari pannunalusta edellisen kavereiksi: onnistuneen version täysin samasta mallista ja toisen, vähemmän onnistuneen alusen pienellä mallin varioinnilla, jossa keskiosan puut kulkevat paksumpien läpi, eivätkä päältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti